Hallituksen esittelyä: Internetvastaava Anni Laine

Hallituksen esittelyvuorossa tänään on internetvastaava Anni, joka on Jannican ohella esimerkki siitä, että lapsiperheessä ei välttämättä tarvita vaunuja laisinkaan.

* * *

Heippa!

Olen Anni Laine ja toimin hallituksessa internetvastaavana. Yhdistystoimintaan päädyin mukaan vähän vahingossa, mutta viime vuonna sain jo huomata, että Kantoliinayhdistyksen toiminnassa mukana oleminen on palkitsevaa. Hienointa on huomata, että kantaminen kiinnostaa ja tapahtumissa voi konkreettisesti auttaa muita kantovälineen valinnassa tai niiden käytössä. Aina tulee yhtä hyvä mieli, kun voi olla hyödyksi!

Keväällä 2010 syntyneelle lapsellemme ei koskaan hankittu vaunuja. Kun jälkeenpäin mietin asiaa, tajuan, että kantoliinailun siemen kylvettiin jo vuosia ennen kuin edes suunnittelimme lapsia, kun vierailimme ulkomailla asuvan tuttavan luona, ja heillä vauva kulki trikooliinassa joka paikkaan. Vuosien varrella taisin jostain imeä pikkuhiljaa enemmänkin tietoa liinailusta, ja esikoista odottaessa oli jo itsestään selvää, että yritetään pärjätä ensisijaisesti liinalla ja mietitään vaunujen hankkimista sitten, jos se tuntuu tarpeelliselta. No, eipä koskaan tuntunut.

Liinailun aloittaminen trikooliinalla ei ollut vaikeaa, mutta ilman kantoliinatukihenkilöitä ja aktiivisen liinailuyhteisön tukea en ehkä olisi jatkanut kantamista vauvaiän jälkeen. Nyt kolmevuotias lapsi enää harvoin haluaa liinaan, mutta kantaminen on edelleen itselleni niin olennainen osa vanhemmuutta, että yhdistyshommissa jatkaminen oli minulle päivänselvä päätös. Kantaminen kannattaa!

* * *

Nyt ovat vihdoin Kantoliinayhdistyksen jäsenmaksut tälle vuodelle liikenteessä. Jos olet jäsen, saat sähköpostiin jäsenmaksutiedot pian, ellet ole jo saanutkin. Maksamalla jäsenmaksut tuet toimintaamme ergonomisen kantamisen edistämiseksi Suomessa!

Jatkamme myös helmikuun jäsenarvonnan osallistumisaikaa – Ipanaisen lahjakortin arvonnassa ovat mukana kaikki vuoden 2013 jäsenmaksun perjantaihin 8.3. mennessä maksaneet. Vielä ehdit liittyä jäseneksi!

Hallituksen esittelyä: Lainaamovastaava Sanni Aalto

Toinen tämän vuoden lainaamovastaavista on Sanni, jonka kantamisura on yksi tämänvuotisen hallituksen pisimpiä.

Heippa kaikille!

Olen kolmekymppinen kahden liinassa kannetun lapsen äiti, aktiiviliinailija evp.

Kantamistaipaleeni alkoi vuonna 2007, kun sain toiselta liinailijalta lainaksi pari kudottua kantoliinaa ja kokeilin niitä ensimmäisen liinalapseni ollessa noin parin kuukauden ikäinen. Seuraavaa lasta kannoinkin sitten jo synnärillä liinassa. Nuorimmainen oli hyvin vaativa vauva ja  kantoliina oli hänen kanssaan enemmän kuin tarpeen, jotta pystyin olemaan myös isommalle sisarukselle läsnä samalla kun pienempi sai kaipaamaansa läheisyyttä. Molemmat olivat myös suolioireisia allergikkoja ja oikeastaan ainoa asia, joka vatsavaivoissa auttoi, oli pystyasento ja mahan hellä hieronta, jotka molemmat toteutuvat liinaillessa kuin itsestään.

Liinailu sinänsä on meillä tänäpäivänä hyvin vähäistä, nuorimmainen on varsin itsenäinen tapaus nykyään ja täyttää muutaman päivän päästä kolme vuotta. Onneksi aihepiiriin sentään liittyy muutakin puuhaa, esimerkiksi yhdistys- ja tukihenkilötoiminta. Olen ollut Kantoliinayhdistyksen toiminnassa mukana perustamiskokouksesta lähtien, tänävuonna hallituksen varajäsenenä ja toisena lainaamovastaavana. Olen lisäksi mukana perustamassa Helsinkiin useassa pisteessä toimivaa kantovälinelainaamoa sekä toimin kantoliinaohjaajana, jota varten olen käynyt Die Trageschule Dresdenin kantoliinaohjaajakursseilla. Innolla jo odotan syksyllä olevaa sertifiointikurssia! Kantoliinatukihenkilötoiminta on lähellä sydäntäni ja on ollut todella hienoa päästä kanssakulkijaksi monen perheen kantamistaipaleelle. Tavoitteeni ja motivaationi yhdistystoiminnassa onkin kantamisen aloituskynnyksen alentaminen ja kantamisen tuominen tavalliseksi vaihtoehdoksi muiden lapsenkuljetustapojen rinnalle. Lainaamotoiminnassa nämä kaikki yhdistyvät mukavasti.

Tälle vuodelle erityinen tavoitteeni on, että saisimme yhä suuremman joukon kantajia innostumaan toiminnasta yhteisen tavoitteen eteen. Ei tarvitse olla hallituksessa voidakseen toimia yhdistyksessä, joten tervetuloa mukaan toimintaan kaikki kiinnostuneet! Laita vaikka viestiä tänne blogiin, yhdistyksen Facebook-sivuille tai meiliä hallitus@kantoliinayhdistys.fi Kaikille halukkaille on varmasti tekemistä! Lähiaikoina tulemme esimerkiksi tarvitsemaan opastajia ja muita toimijoita esimerkiksi Lapsimessuille. Voit ilmoittautua mukaan vaikka heti.

Kantamisiin!

* * *

Vielä muutama päivä aikaa liittyä yhdistyksen jäseneksi, jos haluat osallistua Ipanaisen lahjakortin arvontaan! Lue lisää yhdistyksen nettisivuilta.

Hallituksen esittelyä: Lainaamovastaava Salli Tuominen

Tänä vuonna hallituksessa useampaakin tehtävää hoitaa kaksi ihmistä. Tapahtuma- ja tukihenkilövastaavien lisäksi myös lainaamovastaavia on kaksi, ja tänään tutustumme heistä Salliin.

Heippa,

olen Salli Tuominen ja kannettavani on helmikuun lopussa yksi vuotta täyttävä poikani.  Olen tänä vuonna  toinen Kantoliinayhdistyksen lainaamovastaavista.

Kantaminen ja liinan osto olivat mielessäni koko odotusajan.  Liinan osto kuitenkin jäi tiedonpuutteen takia. Poikani synnyttyä mietin usein liinan ostoa, koska poika ei viihtynyt vaunuissa ja kaipasi koko aika läheisyyttäni. Ensimmäiset kuukaudet kannoinkin vauvaa käsilläni ja tankkasimme läheisyyttä pötkötellen vauva rinnalla. Kuten arvata saattaa kotityöt ja oma syöminenkin jäi, koska en halunnut laskea vauvaa itkemään sitteriin tai lattialle.

Kerran kerhossa käydessämme eräs äiti lupautui lainaamaan minulle trikooliinaa. Se tunne kun sain vauvan liinaan ja poika rauhoittui sillä sekunnilla ja nukahti, oli aivan ihana. Nyt minulla oli keino pitää vauva lähellä ja sain samalla itse tehtyä ruokaa ja kotihommia. Ostin saman tien kyseisen trikooliinan tältä äidiltä. 

Poikani ollessa noin neljän kuukauden ikäinen otin yhteyttä ystäväni kanssa kantoliinatukihenkilöön. Tukihenkilö neuvoi meitä eri ergonomisten kantovälineiden käytössä. Ihastuin heti kudottuihin liinoihin ja sillä tiellä ollaan tällä hetkellä. Ajatus lapsen lähellä pitämisestä ja kauniista liinoista sai kantamisesta harrastuksen itselleni.

Loppusyksystä 2012 perustin liinalainaamon Lahteen.  Yhdistyksen toimintaan halusin mukaan, koska haluaisin auttaa mahdollisimman monia vanhempia ja lapsia saamaan sen saman tunteen lasta kantaessa, minkä me saimme poikani kanssa kun ensimmäisen kerran kokeilimme liinaa. Tänä päivänä kantaminen on meille tapa liikkua paikasta toiseen helposti, mutta ennen kaikkea se on meille tapa olla toistemme lähellä missä tilanteessa ja paikassa vain. 

Ihania kantamishetkiä!

-Salli-

* * *

Jäsenkampanja jatkuu vielä helmikuun ajan! Käy yhdistyksen sivuilla lukemassa, oletko jo mukana Ipanaisen lahjakortin arvonnassa!

Hallituksen esittelyä: Sidosryhmävastaava Kaisa Savinainen

Hallitusta esitellään edelleen täällä blogissa! Ystävänpäivän kunniaksi pääsemme tutustumaan sidosryhmävastaava Kaisaan.

Tervehdys hyvät kanssaliinailijat/reppuilijat ja muut lapsen kantamisesta kiinnostuneet! Mun nimi on Kaisa Savinainen ja olen eläin-ja ihmisrakas kolmannen polven helsinkiläinen. Liinailija vuosimallia 2010 (esikoisen syntymävuosi) eli kolme vuotta on nyt tullut kannettua. Toinen pikku marakatti syntyi vuosi sitten ja kannoin esikoista myös odotusaikana. 

Kantoliinayhdistyksessä ja yhdistystoiminnassa muutenkin olen ihan noviisi ja toivoisin voivani levittää kantamisen ilosanomaa suoraan ja välillisesti etenkin tuoreille ja tuleville vanhemmille. Mä haluaisin, että kaikilla kantamisesta kiinnostuneilla olisi mahdollisuus saada asianmukaista tietoa ja opastusta. Sidosryhmävastaavana aion tehdä yhdistystä tunnetuksi esimerkiksi neuvoloissa ja leikkipuistoissa ja toivoisin myös yhteistyötä muiden lasten parissa toimivien yhdistysten kanssa.

Ostin ekan trikoisen kantoliinani esikoista odottaessani 2009 ja vielä sitten kudotunkin ennen vauvan syntymää. Muistan miten kummalta kaikki liinailutermit ja eri liinatyypit tuntuivat ja miksi ihmeessä liinojen pituudetkin ilmoitettiin numeroin 1-7.  Jotain salatiedettä selvästi ja liinailijat olivat kuin oma lahkonsa mun silmissä. Mistään kantoliinatukihenkilöistä en ollut kuullutkaan ja itse opettelin sitomaan niin trikoisen kuin kudotunkin liinan. Haha onpa muuten hauskoja muistoja ekoista selkäsidontaharjoituksista. Siis ei ole.

Onneksi kukaan ei ole (kai) seppä syntyessään ja kyllä ne selkäsidonnat(kin) alkoivat ajan kanssa sujumaan ja toisen lapsen syntyessä otteet olivatkin jo ihan eri luokkaa. Nyt toisen lapsen kanssa mulla on liina aina ja joka paikassa varuiksi mukana (vaikkei olisi yhtään lasta mukana edes) kun taas esikoisen kanssa vielä jostain syystä raahasin rattaita varuiksi mukana. Myös yhdistelmä vauva ja juuri kaksi vuotta täyttänyt vauhtihirmu on osoittanut kantovälineiden tarpeellisuuden minulle. 

Tätä nykyä kolme- ja yksivuotiaiden äitinä kantovälineet ovat edelleen jokapäiväisessä käytössä. Lähinnä kannan pienempää selässä ulkona liikkuessa, mutta myös sisällä jompi kumpi lapsista pääsee välillä liinakyytiin rauhoittumaan ja halimaan. Pienemmän lapsen olen alkanut NYT saattamaan yöunille liinassa kun hänen nukahtamisestaan tuli, noh vaikeata, kävelemään oppimisen myötä. Liinakyydissä hän rauhoittuu eikä sinkoile ympäri sänkyä. Ja onko olemassa mitään hellyttävämpää kuin sylissä nukkuva, rintaa vasten tuhiseva lapsi, oli se lapsi sitten kaksiviikkoinen tai kolmivuotias? 

Kaisa

Hallituksen esittelyä: Tapahtumavastaava Jenny Tyrväinen

Hallituksen esittelyt jatkuvat! Tänään vuorossa Jenny Tyrväinen, toinen yhdistyksen tapahtumavastaavista.

Hei, olen Jenny ja kannettavani on 1v8kk ikäinen esikoinen. Tuleva kannettava matkaa mahassa, arvioitu saapumisaika heinäkuun alussa. Asumme Helsingissä. Kantoliinayhdistyksessä toimin toisena tapahtumavastaavana, ja olen ensimmäistä vuotta hallituksessa.

Kuulin ensimmäistä kertaa kantoliinoista esikoisen odotusaikana opiskelukaveriltani, joka on itse jonkin verran kantanut lapsiaan. Hän myös myi minulle ensimmäisen kudotun liinani, ja toiselta tutultani sain trikooliinan. Rengasliinakin minulla oli, tosin huonosti toimiva, enkä oikein saanut sitä toimimaan. Muutamia sidontoja opettelin odotusaikana, mutta liinan käyttöönottoa onnistuin vetkuttelemaan ensimmäisen kuukauden. Tuona aikana ehdin täysin kypsyä siihen, että esikoinen huusi käytännössä kaiken ajan, jonka oli hereillä vaunukyydissä. Uskalsin lähteä kotoa vain, jos sain ensin hänet nukahtamaan.

Liinailun aloittaminen sujui yllättävän helposti, vaikka en saanutkaan henkilökohtaista sidonta-apua. Katsoin ohjeita etusidontoihin netistä, ja pienellä harjoittelulla sain homman sujumaan. Ensimmäiset selkäsidontanikin harjoittelin Youtuben avustuksella esikoisen ollessa 5kk. Niihin aikoihin tutustuin myös muihin kantoliinailijoihin netin kautta, ja kävin muutamassa liinatapahtumassa. Siellä sain paljon hyviä vinkkejä uusiin sidontoihin ja niksejä vanhojen parantamiseen. Erityisesti minulle oli tärkeää huomata, että muutkin harrastavat liinailua, sitä ennen en ollut juuri muihin kantajiin törmännyt.

Olemme kulkeneet ilman vaunuja tai rattaita siitä asti, kun esikoinen oli pari-kolmikuinen. Tajusin, että en kuljeta lasta kuitenkaan koskaan vaunuissa, vaan aina liinassa, ja jätin vaunut pois. Edelleen raskausaikana kannan esikoista, sillä rattaiden työntäminen särkee selkääni enemmän. Toiveena olisi kantaa tulevaisuudessa molempia tandemina ja antaa esikoisen kävellä itsenäisesti osan matkasta, ja näin pärjätä edelleen ilman rattaita. Syynä tähän on oikeastaan vain se, että inhoan rattaiden kanssa kulkemista, kantaen liikkuminen on mielestäni kätevämpää.

Tahdon yhdistyksessä toimimisellani edistää ergonomista kantamista erityisesti siksi, että kantaminen on minulle ollut arjen pelastaja. Sekä minä että mieheni olemme rauhoitelleet lasta liinassa, saaneet kädet vapaaksi kotitöitä varten ja päässeet kulkemaan "hankalissa" paikoissa, kuten metsässä. Mieheni tosin kantaa reppumaisella neliöliinalla, suostutteluista huolimatta en ole häntä saanut innostumaan pitkistä liinoista. Nykyään kantamisesta saa myös ihan uudenlaista iloa, kun voin keskustella jo jonkin verran puhumaan oppineen esikoisen kanssa hänen matkatessaan selässäni.

Liinailua tai reppuilua harkitsevia kannustan suuresti kokeilemaan, kantaminen voi olla yllättävän kätevää ja palkitsevaa! Ja jos ensimmäisen kantovälineen lainaa kantovälinelainaamosta, ei rahallisen panoksenkaan tarvitse olla suuri.

-Jenny

Hallituksen esittelyä: sihteeri Inka Manninen

Hallituksen esittelyt jatkuvat edelleen, ja tänään on vuorossa sihteeri Inka Manninen.

* * *

Tervehdys!

"Ehdottomasti mukaan, kuullostaa mahtavalta!", ajattelin, kun luin Kantoliinayhdistyksen sivuilta syyskokouksessa valittavasta uudesta hallituksesta. Ja tässä sitä sitten ollaan! Kantoliinailu -ja reppuilu on lähellä sydäntäni ja helpottanut elämää sekä liikkumista lapsen kanssa niin paljon, että haluan olla mukana levittämässä kantotietoutta kaikille. Ja yhdistys on siihen mahtava väylä!

Itse aloitin kantamisen ehkä liian löperöllä ja venyneellä trikooliinalla vauvani ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Ostin liinan käytettynä, ja vaikka yleensä käytetyt liinat ovat varsin hyviä ja usein uusia parempiakin ensiliinoiksi kuin uudet ja jäykät liinat, tämä yksilö oli hiukan liian venynyt ja vanunut yksilö. Ensimmäiset kokeilut päätyivät siihen, että sekä äiti että lapsi parkuivat hikisinä olohuoneen sohvalla. Onneksi youtubesta löytyi hyvä ohjevideo, jonka avulla pääsin alkuun. Jonkin ajan päästä hankin kantorepun ja vähän myöhemmin ensimmäisen kudotun liinan. Ja sitten se olikin menoa! Huomasin, että liikkuminen kantaen on paljon helpompaa kuin rattaiden kanssa. Meillä on pieni auto, joten meille liina on rattaita parempi vaihtoehto kesälomareissullekin. Kun löysin vielä kantamiseen tarkoitetun olkalaukun, joka ei paina lasta eikä kantajaa ikävästi, ei ollut tavaran roudaaminenkaan kantamisen esteenä. Täytyy silti sanoa, että vaikka meillä rattaat ovat jääneet pääosin käyttämättä, osa-aikakantaminenkin on hieno asia eikä ole mikään pakko olla totaalikantaja. Usein vain innostus vie mukanaan!

Muistan sen tunteen, kun uskaltauduin ensimmäistä kertaa kaupungille ilman rattaita. Mikä vapaus kulkea juuri sinne, minne halusi! Kyseisellä reissulla kahvilan myyjä kysyi, tarvitsenko apua tarjottimen kanssa. "Ei, kiitos", vastasin ja kiemurtelin näppärästi ahtaassa kahvilassa pöytien välistä omalle paikalleni. Rattaiden kanssa olisi varmasti tullut hiki ja kahvit kaatuneet! Toinen erityinen ja ihana kantomuisto on Islannin matkalta, jonne ei tullut mieleenkään ottaa rattaita mukaan. Kuinka helppoa olikin lapsi selässä kulkea lentokentällä, kävellä mustalla rannalla, kiivetä vesiputouksen taakse, vaellella Thingvellirissä tai liikkua Reykjavikin mukulakaduilla! 

Lapsi on nyt lähes 2-vuotias ja liikumme edelleen pääosin kantaen. Osan matkaa lapsi kävelee itse ja pyytää kyytiin, kun ei enää jaksa kävellä. Mikäs sen ihanampaa, kuin kaupungilla selkäkyytiin päiväunille käpertyvä taapero!

Kaikki lapset ansaitsevat tulla kannetuiksi ergonomisesti. Usein kantamiskiinnostus tyssää tuen tai tiedon puutteeseen. 5 metriä liinaa tai reppu lukuisine säätöineen on aluksi hämmentävä asia. Onneksi meillä on Kantoliinayhdistys, joka on olemassa jokaista kantamisesta kiinnostunutta varten! Yhdistyksen tukihenkilöt tekevät tärkeää työtä, mutta tukihenkilöys ei ole ainoa tapa olla kantoaktiivi. Yhdistyksessä ja sen liepeillä voi toimia esimerkiksi liinalainaamon pitäjänä, kahvinkeittäjänä, bloggaajana, artikkelinkirjoittajana, tapahtumajärjestäjänä, yleisjantusena tai vaikka ihan vain kantoliinafanina! Jokaiselle kantamisesta kiinnostuneelle on tilaa yhdistyksessä, tulkaa mukaan!

Inka

Hallituksen esittelyä: Tapahtumavastaava Elina Sinkkonen

Hallituksen esittelyä -sarja jatkuu, ja nyt on vuorossa Elina Sinkkonen.

* * *

Olen ensimmäistä vuotta hallituksessa, ja olen toinen tapahtumavastaavista.

Olen kahden lapsen äiti (01/09 ja 11/10) äiti Vantaalta. Kun esikoisemme oli vauva, ostimme trikoisen kantoliinan mutta enhän minä mitään tajunnut ohjeista vaikka kuinka luin niin tuntui että aina se liina jäi löysäksi. Joten muutaman yrityksen jälkeen, pakkasin liinan laatikkoonsa odottelemaan päiviä parempia. Kun rupesimme odottamaan kuopustamme, mietimme mieheni kanssa miten lapsia kuljetamme. Meillä oli jo yhden lapsen yhdistelmät ja pohdittiin että kokeillaanko kantoliinaa taas vauvalle ja isompi vaunuissa, vai isompi kävellen ja pienempi vaunuissa vai kummatkin vaunuissa. Päädyimme näiden kaikkien yhdistelmään sitten, ostimme tuplat ja seisomalaudan, mutta kuopuksen ollessa 3kk huomasin että tuplia emme olleet käyttäneet kuin kahdesti, seisomalauta on huono talvella ja vauvahan on ollut koko ajan ulkona liinassa takkini alla. Joten möimme tuplat ja seisomalaudan pois ja jatkoimme valitsemalla tiellämme, vauva liinassa ja isompi vaunuissa.

Vauvan ollessa melkein vuoden, opeteltiin selkäsidontoja. Mies takana valmiina koppaamaan ja minä tahkoin uudelleen ja uudelleen samoja sidontoja samalla kun katsoin netistä sidontavideoita. Nykyään liikumme 2vuotias selässä keikkuen, 4vuotias kävellen vieressä ja yleensä äidillä vielä roikkuu iso kassi tavaraa olalla heilumassa. Kannan myös joskus tandemilla kotona, 13kg kuopus edessä ja 19kg esikoinen takana. Olen myös silloin tällöin napannut pelkästään esikoisen liinaan kun olemme käynneet kahdestaan asioilla. Vaikka häntä on enimmäkseen kannettu taaperosta lähtien, on sekin onnistunut hienosti vaikka ensimmäisillä kerroilla se kuulemma hiukan jännitti. Mutta liinaan pääsy on hänelle iso ja tärkeä juttu.

Kantaminen on minulle kätevin tapa liikkua esim ruuhkaisassa keskustassa ilman että pitää miettiä onko jossain lähellä hissiä tai ramppia vaunuja varten, sekä läheisyyden antamista lapsilleni. Liinailun lempihetkiä on ollut alusta asti kun pieni kaivautuu liinaan syvemmälle, painaa päänsä rinnalle tai selkään ja nukahtaa sinne lämpöiseen. Sairasta tai muuten kiukkusta lasta on rauhottanut kun pääsee liinan kyytiin halailemaan. Ja kuopuksen vauva-aikana kantoliina oli kultaakin arvokkaampi esikoisemme kanssa ulkoilessa, vauva liinaan nukkumaan ja esikoisen kanssa puistoon leikkimään.

Tahdon auttaa muitakin kantamisesta kiinostuneista löytämään kantamisen helppouden, huomaamaan kuinka monessa asiassa siitä on hyötyä. Esikoisen vauva-aikana en tietoa osannut etsiä oikeista paikoista, nyt tietoa jo löytyy useammastakin paikasta mutta tavoitteeni on saada tieto vieläkin helpommin ja paremmin esille kaikkien halukkaiden löydettäväksi. Varsinkin useampi lapsisten perheiden tietoisuuteen ja arkea helpottamaan. Tahtoisin sanoa muille kantamista vielä harkitseville että tätä kannattaa kokeilla, kantamisesta saa paljon iloa ja arjen helpottamista. Me olemme teitä varten, jotta voitte pyytää meiltä apua joko yksityisen opastuksen tukihenkilöiden myötä taikka yhdistyksen järjestämissä tapahtumissa.

Elina

Hallituksen esittelyä: Varapuheenjohtaja, tiedottaja Sari Paavilainen

Hallituksen esittelyä -sarja jatkuu, ja tällä kertaa on vuorossa varapuheenjohtaja, tiedottaja Sari Paavilainen.

* * *

Hei ystävät ja uudet ystävät,

mä olen Sari Paavilainen, ja toimin tänä vuonna Kantoliinayhdistyksen hallituksessa varapuheenjohtajana ja tiedottajana. Olen hallituksessa nyt toista vuotta. Olen kahden lapsen äiti Helsingistä.

Kiinnostuin kantoliinoista jo opiskeluaikana ennen omia lapsia. Satuin näkemään yliopistolla, miten eräs äiti sujautti ennen luentoa vaunuista pikkuruisen nukkuvan vauvan ruskeaan trikooliinaan ja meni luennolle. Saattaa olla, että jäin suu auki katsomaan – miten voikin olla, että siis vauvan kanssa elämä voisi olla noin kätevää?!

Oma esikoiseni syntyikin sitten opiskelujeni loppuvaiheessa keväällä 2010, ja trikooliina oli heti synnytyssairaalasta lähtien käytössä. Myös puolisoni opetteli sitomaan kietaisuristin, ja kannoimme molemmat vauvaa sen verran kuin hikinen kesä antoi myöten. Kesän kääntyessä syksyyn löysin kudotut liinat, ja suunnilleen samoihin aikoihin vaunut alkoivat jäädä yhä enemmän ja enemmän eteisen puolelle. Liinalla tuntui pääsevän niin kätevästi joka paikkaan. Esikoisen ensimmäisen talven liikuimme lähes pelkästään liinalla. Välillä tuntui, että liinan sitominen villavaatteisiin pakatun, kiemurtelevan vauvan ja kelloa vilkuilevan, hikoilevan äidin ympärille oli hullujen hommaa ja helpommalla pääsisi, jos vain sujauttaisi vauvan haalariin ja vaunuihin. Ja sitten kun välillä puki vauvaa vaikkapa turvakaukaloon, niin huomasi, että samanlaista puhinaa ja hikoilua ja kiemurtelua se lähteminen oli liikkumistavasta riippumatta.

Toista lasta odottaessani kannoin esikoista selässä raskausviikolle 36 asti, ja kuopus pääsi ensimmäistä kertaa kantoliinaan synnytyssalissa keväällä 2012. Heti kun kunto antoi myöten, aloin taas kantaa myös esikoista, jotta isompikin saisi läheisyyttä vauvanhoidon tiimellyksessä. Lyhyempiä matkoja kodin lähellä liikuimme kuopuksen pikkuvauva-aikana paljon niinsanotusti tandemkantaen, niin että vauva oli edessä ja esikoinen selässä. Nyt kun vauva täyttää kohta vuoden ja esikoinen kolme, niin pitemmät tandemkannot ovat valitettavasti taaksejäänyttä elämää, mutta toisinaan laitan vielä hetkeksi 10-kiloisen kuopuksen eteen ja 13-kiloisen esikoisen selkään. Lapset tykkäävät kurkistella toisiaan äidin olan yli. :)

Mulle kantaminen on toisaalta tapa antaa lapsilleni läheisyyttä ja toisaalta päästä kulkemaan lasten kanssa joustavasti ja esteettömästi ilman, että joudun erityisesti suunnittelemaan reittejäni. Asianmukaiset ergonomiset kantovälineet ja asiantunteva opastus ovat mun mielestäni avainasemassa siinä, että yhä useammalla perheellä olisi mahdollisuus itse aidosti kokea, millaista ergonominen kantaminen voi parhaimmillaan olla. On sääli, jos innostus tai lupaava kantamisura tyssää siihen, että välineet ovat perheelle vääränlaiset tai niitä ei osata käyttää.

Mä haluaisin erityisesti tavoittaa niitä ihmisiä, joita kantaminen samaan aikaan kiinnostaa ja vähän hirvittää. Niitä ihmisiä, jotka eivät omasta mielestään ole "mitään ituhippejä", tai eivät halua opetella viisimetrisen kankaan kieputtamista, tai ajattelevat muuten olevansa "vääränlaisia" kantamishommiin. Mä haluaisin rohkaista heitä ottamaan selvää siitä, että minkälaisia kantovälineitä nykyään on olemassa, ja vaikka menemään kantoväline-esittelyyn tai sidontatyöpajaan saamaan henkilökohtaista ohjeistusta kantamiseen. Koska kantaminen voi parhaimmillaan olla niin kivaa, hyödyllistä ja antoisaa, että siihen alkuvaiheen opetteluun kannattaa oikeasti vähän satsata energiaa.

Ihania kantamishetkiä!

-Sari

Hallituksen esittelyä: Puheenjohtaja Anu Mäkinen

Huh, takana on kiireinen viikonloppu Trageschulen kantoliinaohjaajakoulutuksessa, minkä päätteeksi pääsin ehkä elämäni tärkeimmälle keikalle kantoliinatukihenkilönä: neuvomaan viikon vanhan siskontyttöni kantamisessa. Nyt on vihdoin hetki istua alas kahvikupin kanssa kertomaan, miten päädyin toimimaan tänä vuonna Kantoliinayhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Uskokaa pois, olin vielä vähän aikaa sitten melkoisen ujo ja arka liinailija. Ensimmäisillä liinatreffeilläni uskalsin hädin tuskin puhua kenellekään - saati, että olisin tuntenut itseni kovin kokeneeksi liinailijaksi. Nyt osaan jo ohjata aika taitavasti muita liinailun saloissa ja tunnen suurta intoa levittää tietoa kantamisen hyödyistä kaikille suomalaisille vanhemmille.

Sain käsiini ensimmäiset kantovälineeni jo raskausaikana vuonna 2009, mutta rehellisyyden nimissä käytin enemmän aikaa Täydellisten Vaunujen valintaan kuin babyshower-lahjaksi saamaani Manduca-kantoreppuun tutustumiseen. Esikoisemme synnyttyä ensimmäiset viikot menivät pää pyörällä sen ymmärtämiseen, että minusta oli tullut äiti. Tein muutamia epämääräisiä kokeiluja trikooliinan kanssa, mutta reilut viisi metriä kangasta tuntui alkuun lähinnä hyvältä yritykseltä sekoittaa pääni lopullisesti. Ystävän avustuksella opin sitomaan liinan jotenkin kohdilleen ja silloin tällöin nukutin vauvan liinaunille. Muistan elävästi, kun ensimmäisen kerran törmäsin ulkona liinailijaan, joka oli lähtenyt ulos ilman vaunuja. Ihmettelin suuresti hänen rohkeuttaan. 

Esikoiseni ollessa noin puolivuotias innostuimme puolisoni kanssa kantamaan häntä Manducalla ja siitä tulikin vaunujen tavarakorissa kulkeva vakiovaruste. Jossain vaiheessa liikuttuani koko päivän kaupungilla lapsi repussa työnnellen tyhjiä vaunuja, ymmärsin lähteä liikenteeseen pelkän kantorepun kanssa. Voi sitä vapauden tunnetta! Ei tarvinnut jonottaa hissejä, pelätä liukuportaita ja mikä parasta - sain koko ajan pitää vauvaa lähelläni ja jutustella hänen kanssaan. Sitten tuli lumistakin lumisempi talvi ja oikeastaan koko talven kuljin tyytyväisenä lapsi selkärepussa kantotakin suojissa. 

Kantoliinoihin tutustuin sattumalta lähellä asuneen kantoliinatukihenkilön avustuksella ja siitä alkoi rakas harrastus. Aloitin liinailuharrastuksen hieman takaperoisesti opettelemalla aluksi selkään sitomisen ja edessä kantamiseen perehdyin vasta kuopuksemme kanssa, joka syntyi kohta vuosi sitten. Hän onkin ollut elämänsä ensimmäisistä hetkistä lähtien täysverinen liinavauva ja kantoliina on ollut minulle korvaamattoman tärkeä apu kahden pienen lapsen kanssa. Olen erityisen iloinen, että kantoliinan avulla olen pystynyt viettämään tärkeitä hetkiä esikoisen kanssa pienemmän nukkuessa unia turvallisesti rinnallani. Isompi lapseni täytti juuri 3 vuotta ja hänkin pääsee toki edelleen silloin tällöin liinan tai oman suosikkinsa eli autorepun kyytiin. Nykyään vaan hänen vauhtinsa on niin kova, että omat jalat ovat mieluisampi kulkuväline.

Kantaminen on yksi tärkeä osa vanhemmuuttani. Kantaminen on ollut ilman muuta käytännön ratkaisu ja se onkin helpottanut meidän perheemme arkea lukemattomilla tavoilla. Ennen kaikkea olen kuitenkin onnellinen kaikista niistä hetkistä, joina olen saanut pitää kumpaakin lastani lähelläni. Olen varma, että jokainen sekunti niistä on ollut tärkeä suhteemme kannalta. Uskon siihen, että me kaikki tarvitsemme läheisyyttä ja erityisesti pienille vauvoille läheisyys on fyysinen perustarve.

Olen hyvä esimerkki siitä, etteivät kaikki ole kantoliinan sitomisessa luonnonlahjakkuuksia. Joillekin kantoliinan sitomisen oppiminen voi olla aluksi vaikeaa ja se vaatii harjoittelua. Osaankin arvostaa kantoliinatukihenkilöiden tekemää tärkeää työtä, sillä yksin en varmasti olisi onnistunut. Juuri tästä syystä tahdon itsekin olla mukana jakamassa arvokasta kantamisen taitoa eteenpäin toisille vanhemmille. Olen suorittanut perus- ja jatkokurssin Die Trageschule Dresdenin kantoliinaohjaajakoulutuksesta ja syksyllä olen toivon mukaan sertifioitu kantoliinaohjaaja. Koulutuksessa olen oppinut, että tärkeintä toisten vanhempien opastamisessa on heidän vanhemmuutensa kunnioittaminen ja rauhallinen opastustyyli. Ollakseen kantoliinatukihenkilö ei tarvitse olla mikään sidontaguru - riittää, että osaa opastaa yhdenkin perussidonnan selkeästi ja turvallisesti.

Kantoliinayhdistyksen puheenjohtajana tavoitteeni on edistää kantoliinatukihenkilötoimintaa ja kehittää erilaisia matalan kynnyksen kanavia saada apua kantamisen moninaisiin kysymyksiin. Toivoisin, ettei kenenkään kantamisesta kiinnostuneen vanhemman innostus ainakaan lopahtaisi siihen, että tietoa kantamisesta on vaikeaa löytää. Ennen kaikkea haluaisin saada aikaan yhteistyötä jäsentemme välille, sillä Suomen kantoliinailijoiden keskuudessa on suunnaton määrä osaamista jaettavaksi. Lisäksi haluan tietysti olla mukana järjestämässä mukavaa toimintaa jäsenillemme. Toivottavasti tapaankin  mahdollisimman monta jäsentämme tänä vuonna erilaisten Kantoliinayhdistyksen tapahtumien merkeissä. Suunnitteilla on ainakin liinapiknik kesälle ja syksymmällä liinaleiri tukihenkilöille ja muille aktiivikantajille. 

Oikein hyvää kantoliinailuvuotta kaikille!

T: Anu 

Ps. Otan mielelläni palautetta ja kehitysehdotuksia vastaan!