* * *
Tervehdys!
"Ehdottomasti mukaan, kuullostaa mahtavalta!", ajattelin, kun luin Kantoliinayhdistyksen sivuilta syyskokouksessa valittavasta uudesta hallituksesta. Ja tässä sitä sitten ollaan! Kantoliinailu -ja reppuilu on lähellä sydäntäni ja helpottanut elämää sekä liikkumista lapsen kanssa niin paljon, että haluan olla mukana levittämässä kantotietoutta kaikille. Ja yhdistys on siihen mahtava väylä!
Itse aloitin kantamisen ehkä liian löperöllä ja venyneellä trikooliinalla vauvani ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Ostin liinan käytettynä, ja vaikka yleensä käytetyt liinat ovat varsin hyviä ja usein uusia parempiakin ensiliinoiksi kuin uudet ja jäykät liinat, tämä yksilö oli hiukan liian venynyt ja vanunut yksilö. Ensimmäiset kokeilut päätyivät siihen, että sekä äiti että lapsi parkuivat hikisinä olohuoneen sohvalla. Onneksi youtubesta löytyi hyvä ohjevideo, jonka avulla pääsin alkuun. Jonkin ajan päästä hankin kantorepun ja vähän myöhemmin ensimmäisen kudotun liinan. Ja sitten se olikin menoa! Huomasin, että liikkuminen kantaen on paljon helpompaa kuin rattaiden kanssa. Meillä on pieni auto, joten meille liina on rattaita parempi vaihtoehto kesälomareissullekin. Kun löysin vielä kantamiseen tarkoitetun olkalaukun, joka ei paina lasta eikä kantajaa ikävästi, ei ollut tavaran roudaaminenkaan kantamisen esteenä. Täytyy silti sanoa, että vaikka meillä rattaat ovat jääneet pääosin käyttämättä, osa-aikakantaminenkin on hieno asia eikä ole mikään pakko olla totaalikantaja. Usein vain innostus vie mukanaan!
Muistan sen tunteen, kun uskaltauduin ensimmäistä kertaa kaupungille ilman rattaita. Mikä vapaus kulkea juuri sinne, minne halusi! Kyseisellä reissulla kahvilan myyjä kysyi, tarvitsenko apua tarjottimen kanssa. "Ei, kiitos", vastasin ja kiemurtelin näppärästi ahtaassa kahvilassa pöytien välistä omalle paikalleni. Rattaiden kanssa olisi varmasti tullut hiki ja kahvit kaatuneet! Toinen erityinen ja ihana kantomuisto on Islannin matkalta, jonne ei tullut mieleenkään ottaa rattaita mukaan. Kuinka helppoa olikin lapsi selässä kulkea lentokentällä, kävellä mustalla rannalla, kiivetä vesiputouksen taakse, vaellella Thingvellirissä tai liikkua Reykjavikin mukulakaduilla!
Lapsi on nyt lähes 2-vuotias ja liikumme edelleen pääosin kantaen. Osan matkaa lapsi kävelee itse ja pyytää kyytiin, kun ei enää jaksa kävellä. Mikäs sen ihanampaa, kuin kaupungilla selkäkyytiin päiväunille käpertyvä taapero!
Kaikki lapset ansaitsevat tulla kannetuiksi ergonomisesti. Usein kantamiskiinnostus tyssää tuen tai tiedon puutteeseen. 5 metriä liinaa tai reppu lukuisine säätöineen on aluksi hämmentävä asia. Onneksi meillä on Kantoliinayhdistys, joka on olemassa jokaista kantamisesta kiinnostunutta varten! Yhdistyksen tukihenkilöt tekevät tärkeää työtä, mutta tukihenkilöys ei ole ainoa tapa olla kantoaktiivi. Yhdistyksessä ja sen liepeillä voi toimia esimerkiksi liinalainaamon pitäjänä, kahvinkeittäjänä, bloggaajana, artikkelinkirjoittajana, tapahtumajärjestäjänä, yleisjantusena tai vaikka ihan vain kantoliinafanina! Jokaiselle kantamisesta kiinnostuneelle on tilaa yhdistyksessä, tulkaa mukaan!
Inka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti