torstai 24. tammikuuta 2013

Hallituksen esittelyä: sihteeri Inka Manninen

Hallituksen esittelyt jatkuvat edelleen, ja tänään on vuorossa sihteeri Inka Manninen.

* * *

Tervehdys!

"Ehdottomasti mukaan, kuullostaa mahtavalta!", ajattelin, kun luin Kantoliinayhdistyksen sivuilta syyskokouksessa valittavasta uudesta hallituksesta. Ja tässä sitä sitten ollaan! Kantoliinailu -ja reppuilu on lähellä sydäntäni ja helpottanut elämää sekä liikkumista lapsen kanssa niin paljon, että haluan olla mukana levittämässä kantotietoutta kaikille. Ja yhdistys on siihen mahtava väylä!

Itse aloitin kantamisen ehkä liian löperöllä ja venyneellä trikooliinalla vauvani ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Ostin liinan käytettynä, ja vaikka yleensä käytetyt liinat ovat varsin hyviä ja usein uusia parempiakin ensiliinoiksi kuin uudet ja jäykät liinat, tämä yksilö oli hiukan liian venynyt ja vanunut yksilö. Ensimmäiset kokeilut päätyivät siihen, että sekä äiti että lapsi parkuivat hikisinä olohuoneen sohvalla. Onneksi youtubesta löytyi hyvä ohjevideo, jonka avulla pääsin alkuun. Jonkin ajan päästä hankin kantorepun ja vähän myöhemmin ensimmäisen kudotun liinan. Ja sitten se olikin menoa! Huomasin, että liikkuminen kantaen on paljon helpompaa kuin rattaiden kanssa. Meillä on pieni auto, joten meille liina on rattaita parempi vaihtoehto kesälomareissullekin. Kun löysin vielä kantamiseen tarkoitetun olkalaukun, joka ei paina lasta eikä kantajaa ikävästi, ei ollut tavaran roudaaminenkaan kantamisen esteenä. Täytyy silti sanoa, että vaikka meillä rattaat ovat jääneet pääosin käyttämättä, osa-aikakantaminenkin on hieno asia eikä ole mikään pakko olla totaalikantaja. Usein vain innostus vie mukanaan!

Muistan sen tunteen, kun uskaltauduin ensimmäistä kertaa kaupungille ilman rattaita. Mikä vapaus kulkea juuri sinne, minne halusi! Kyseisellä reissulla kahvilan myyjä kysyi, tarvitsenko apua tarjottimen kanssa. "Ei, kiitos", vastasin ja kiemurtelin näppärästi ahtaassa kahvilassa pöytien välistä omalle paikalleni. Rattaiden kanssa olisi varmasti tullut hiki ja kahvit kaatuneet! Toinen erityinen ja ihana kantomuisto on Islannin matkalta, jonne ei tullut mieleenkään ottaa rattaita mukaan. Kuinka helppoa olikin lapsi selässä kulkea lentokentällä, kävellä mustalla rannalla, kiivetä vesiputouksen taakse, vaellella Thingvellirissä tai liikkua Reykjavikin mukulakaduilla! 

Lapsi on nyt lähes 2-vuotias ja liikumme edelleen pääosin kantaen. Osan matkaa lapsi kävelee itse ja pyytää kyytiin, kun ei enää jaksa kävellä. Mikäs sen ihanampaa, kuin kaupungilla selkäkyytiin päiväunille käpertyvä taapero!

Kaikki lapset ansaitsevat tulla kannetuiksi ergonomisesti. Usein kantamiskiinnostus tyssää tuen tai tiedon puutteeseen. 5 metriä liinaa tai reppu lukuisine säätöineen on aluksi hämmentävä asia. Onneksi meillä on Kantoliinayhdistys, joka on olemassa jokaista kantamisesta kiinnostunutta varten! Yhdistyksen tukihenkilöt tekevät tärkeää työtä, mutta tukihenkilöys ei ole ainoa tapa olla kantoaktiivi. Yhdistyksessä ja sen liepeillä voi toimia esimerkiksi liinalainaamon pitäjänä, kahvinkeittäjänä, bloggaajana, artikkelinkirjoittajana, tapahtumajärjestäjänä, yleisjantusena tai vaikka ihan vain kantoliinafanina! Jokaiselle kantamisesta kiinnostuneelle on tilaa yhdistyksessä, tulkaa mukaan!

Inka

maanantai 21. tammikuuta 2013

Hallituksen esittelyä: Tapahtumavastaava Elina Sinkkonen

Hallituksen esittelyä -sarja jatkuu, ja nyt on vuorossa Elina Sinkkonen.

* * *
Olen ensimmäistä vuotta hallituksessa, ja olen toinen tapahtumavastaavista.
Olen kahden lapsen äiti (01/09 ja 11/10) äiti Vantaalta. Kun esikoisemme oli vauva, ostimme trikoisen kantoliinan mutta enhän minä mitään tajunnut ohjeista vaikka kuinka luin niin tuntui että aina se liina jäi löysäksi. Joten muutaman yrityksen jälkeen, pakkasin liinan laatikkoonsa odottelemaan päiviä parempia. Kun rupesimme odottamaan kuopustamme, mietimme mieheni kanssa miten lapsia kuljetamme. Meillä oli jo yhden lapsen yhdistelmät ja pohdittiin että kokeillaanko kantoliinaa taas vauvalle ja isompi vaunuissa, vai isompi kävellen ja pienempi vaunuissa vai kummatkin vaunuissa. Päädyimme näiden kaikkien yhdistelmään sitten, ostimme tuplat ja seisomalaudan, mutta kuopuksen ollessa 3kk huomasin että tuplia emme olleet käyttäneet kuin kahdesti, seisomalauta on huono talvella ja vauvahan on ollut koko ajan ulkona liinassa takkini alla. Joten möimme tuplat ja seisomalaudan pois ja jatkoimme valitsemalla tiellämme, vauva liinassa ja isompi vaunuissa.

Vauvan ollessa melkein vuoden, opeteltiin selkäsidontoja. Mies takana valmiina koppaamaan ja minä tahkoin uudelleen ja uudelleen samoja sidontoja samalla kun katsoin netistä sidontavideoita. Nykyään liikumme 2vuotias selässä keikkuen, 4vuotias kävellen vieressä ja yleensä äidillä vielä roikkuu iso kassi tavaraa olalla heilumassa. Kannan myös joskus tandemilla kotona, 13kg kuopus edessä ja 19kg esikoinen takana. Olen myös silloin tällöin napannut pelkästään esikoisen liinaan kun olemme käynneet kahdestaan asioilla. Vaikka häntä on enimmäkseen kannettu taaperosta lähtien, on sekin onnistunut hienosti vaikka ensimmäisillä kerroilla se kuulemma hiukan jännitti. Mutta liinaan pääsy on hänelle iso ja tärkeä juttu.

Kantaminen on minulle kätevin tapa liikkua esim ruuhkaisassa keskustassa ilman että pitää miettiä onko jossain lähellä hissiä tai ramppia vaunuja varten, sekä läheisyyden antamista lapsilleni. Liinailun lempihetkiä on ollut alusta asti kun pieni kaivautuu liinaan syvemmälle, painaa päänsä rinnalle tai selkään ja nukahtaa sinne lämpöiseen. Sairasta tai muuten kiukkusta lasta on rauhottanut kun pääsee liinan kyytiin halailemaan. Ja kuopuksen vauva-aikana kantoliina oli kultaakin arvokkaampi esikoisemme kanssa ulkoilessa, vauva liinaan nukkumaan ja esikoisen kanssa puistoon leikkimään.


Tahdon auttaa muitakin kantamisesta kiinostuneista löytämään kantamisen helppouden, huomaamaan kuinka monessa asiassa siitä on hyötyä. Esikoisen vauva-aikana en tietoa osannut etsiä oikeista paikoista, nyt tietoa jo löytyy useammastakin paikasta mutta tavoitteeni on saada tieto vieläkin helpommin ja paremmin esille kaikkien halukkaiden löydettäväksi. Varsinkin useampi lapsisten perheiden tietoisuuteen ja arkea helpottamaan. Tahtoisin sanoa muille kantamista vielä harkitseville että tätä kannattaa kokeilla, kantamisesta saa paljon iloa ja arjen helpottamista. Me olemme teitä varten, jotta voitte pyytää meiltä apua joko yksityisen opastuksen tukihenkilöiden myötä taikka yhdistyksen järjestämissä tapahtumissa.

Elina

torstai 17. tammikuuta 2013

Hallituksen esittelyä: Varapuheenjohtaja, tiedottaja Sari Paavilainen

Hallituksen esittelyä -sarja jatkuu, ja tällä kertaa on vuorossa varapuheenjohtaja, tiedottaja Sari Paavilainen.

* * *


Hei ystävät ja uudet ystävät,

mä olen Sari Paavilainen, ja toimin tänä vuonna Kantoliinayhdistyksen hallituksessa varapuheenjohtajana ja tiedottajana. Olen hallituksessa nyt toista vuotta. Olen kahden lapsen äiti Helsingistä.

Kiinnostuin kantoliinoista jo opiskeluaikana ennen omia lapsia. Satuin näkemään yliopistolla, miten eräs äiti sujautti ennen luentoa vaunuista pikkuruisen nukkuvan vauvan ruskeaan trikooliinaan ja meni luennolle. Saattaa olla, että jäin suu auki katsomaan – miten voikin olla, että siis vauvan kanssa elämä voisi olla noin kätevää?!

Oma esikoiseni syntyikin sitten opiskelujeni loppuvaiheessa keväällä 2010, ja trikooliina oli heti synnytyssairaalasta lähtien käytössä. Myös puolisoni opetteli sitomaan kietaisuristin, ja kannoimme molemmat vauvaa sen verran kuin hikinen kesä antoi myöten. Kesän kääntyessä syksyyn löysin kudotut liinat, ja suunnilleen samoihin aikoihin vaunut alkoivat jäädä yhä enemmän ja enemmän eteisen puolelle. Liinalla tuntui pääsevän niin kätevästi joka paikkaan. Esikoisen ensimmäisen talven liikuimme lähes pelkästään liinalla. Välillä tuntui, että liinan sitominen villavaatteisiin pakatun, kiemurtelevan vauvan ja kelloa vilkuilevan, hikoilevan äidin ympärille oli hullujen hommaa ja helpommalla pääsisi, jos vain sujauttaisi vauvan haalariin ja vaunuihin. Ja sitten kun välillä puki vauvaa vaikkapa turvakaukaloon, niin huomasi, että samanlaista puhinaa ja hikoilua ja kiemurtelua se lähteminen oli liikkumistavasta riippumatta.

Toista lasta odottaessani kannoin esikoista selässä raskausviikolle 36 asti, ja kuopus pääsi ensimmäistä kertaa kantoliinaan synnytyssalissa keväällä 2012. Heti kun kunto antoi myöten, aloin taas kantaa myös esikoista, jotta isompikin saisi läheisyyttä vauvanhoidon tiimellyksessä. Lyhyempiä matkoja kodin lähellä liikuimme kuopuksen pikkuvauva-aikana paljon niinsanotusti tandemkantaen, niin että vauva oli edessä ja esikoinen selässä. Nyt kun vauva täyttää kohta vuoden ja esikoinen kolme, niin pitemmät tandemkannot ovat valitettavasti taaksejäänyttä elämää, mutta toisinaan laitan vielä hetkeksi 10-kiloisen kuopuksen eteen ja 13-kiloisen esikoisen selkään. Lapset tykkäävät kurkistella toisiaan äidin olan yli. :)

Mulle kantaminen on toisaalta tapa antaa lapsilleni läheisyyttä ja toisaalta päästä kulkemaan lasten kanssa joustavasti ja esteettömästi ilman, että joudun erityisesti suunnittelemaan reittejäni. Asianmukaiset ergonomiset kantovälineet ja asiantunteva opastus ovat mun mielestäni avainasemassa siinä, että yhä useammalla perheellä olisi mahdollisuus itse aidosti kokea, millaista ergonominen kantaminen voi parhaimmillaan olla. On sääli, jos innostus tai lupaava kantamisura tyssää siihen, että välineet ovat perheelle vääränlaiset tai niitä ei osata käyttää.

Mä haluaisin erityisesti tavoittaa niitä ihmisiä, joita kantaminen samaan aikaan kiinnostaa ja vähän hirvittää. Niitä ihmisiä, jotka eivät omasta mielestään ole "mitään ituhippejä", tai eivät halua opetella viisimetrisen kankaan kieputtamista, tai ajattelevat muuten olevansa "vääränlaisia" kantamishommiin. Mä haluaisin rohkaista heitä ottamaan selvää siitä, että minkälaisia kantovälineitä nykyään on olemassa, ja vaikka menemään kantoväline-esittelyyn tai sidontatyöpajaan saamaan henkilökohtaista ohjeistusta kantamiseen. Koska kantaminen voi parhaimmillaan olla niin kivaa, hyödyllistä ja antoisaa, että siihen alkuvaiheen opetteluun kannattaa oikeasti vähän satsata energiaa.

Ihania kantamishetkiä!

-Sari

maanantai 14. tammikuuta 2013

Hallituksen esittelyä: Puheenjohtaja Anu Mäkinen


Huh, takana on kiireinen viikonloppu Trageschulen kantoliinaohjaajakoulutuksessa, minkä päätteeksi pääsin ehkä elämäni tärkeimmälle keikalle kantoliinatukihenkilönä: neuvomaan viikon vanhan siskontyttöni kantamisessa. Nyt on vihdoin hetki istua alas kahvikupin kanssa kertomaan, miten päädyin toimimaan tänä vuonna Kantoliinayhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Uskokaa pois, olin vielä vähän aikaa sitten melkoisen ujo ja arka liinailija. Ensimmäisillä liinatreffeilläni uskalsin hädin tuskin puhua kenellekään - saati, että olisin tuntenut itseni kovin kokeneeksi liinailijaksi. Nyt osaan jo ohjata aika taitavasti muita liinailun saloissa ja tunnen suurta intoa levittää tietoa kantamisen hyödyistä kaikille suomalaisille vanhemmille.

Sain käsiini ensimmäiset kantovälineeni jo raskausaikana vuonna 2009, mutta rehellisyyden nimissä käytin enemmän aikaa Täydellisten Vaunujen valintaan kuin babyshower-lahjaksi saamaani Manduca-kantoreppuun tutustumiseen. Esikoisemme synnyttyä ensimmäiset viikot menivät pää pyörällä sen ymmärtämiseen, että minusta oli tullut äiti. Tein muutamia epämääräisiä kokeiluja trikooliinan kanssa, mutta reilut viisi metriä kangasta tuntui alkuun lähinnä hyvältä yritykseltä sekoittaa pääni lopullisesti. Ystävän avustuksella opin sitomaan liinan jotenkin kohdilleen ja silloin tällöin nukutin vauvan liinaunille. Muistan elävästi, kun ensimmäisen kerran törmäsin ulkona liinailijaan, joka oli lähtenyt ulos ilman vaunuja. Ihmettelin suuresti hänen rohkeuttaan. 

Esikoiseni ollessa noin puolivuotias innostuimme puolisoni kanssa kantamaan häntä Manducalla ja siitä tulikin vaunujen tavarakorissa kulkeva vakiovaruste. Jossain vaiheessa liikuttuani koko päivän kaupungilla lapsi repussa työnnellen tyhjiä vaunuja, ymmärsin lähteä liikenteeseen pelkän kantorepun kanssa. Voi sitä vapauden tunnetta! Ei tarvinnut jonottaa hissejä, pelätä liukuportaita ja mikä parasta - sain koko ajan pitää vauvaa lähelläni ja jutustella hänen kanssaan. Sitten tuli lumistakin lumisempi talvi ja oikeastaan koko talven kuljin tyytyväisenä lapsi selkärepussa kantotakin suojissa. 

Kantoliinoihin tutustuin sattumalta lähellä asuneen kantoliinatukihenkilön avustuksella ja siitä alkoi rakas harrastus. Aloitin liinailuharrastuksen hieman takaperoisesti opettelemalla aluksi selkään sitomisen ja edessä kantamiseen perehdyin vasta kuopuksemme kanssa, joka syntyi kohta vuosi sitten. Hän onkin ollut elämänsä ensimmäisistä hetkistä lähtien täysverinen liinavauva ja kantoliina on ollut minulle korvaamattoman tärkeä apu kahden pienen lapsen kanssa. Olen erityisen iloinen, että kantoliinan avulla olen pystynyt viettämään tärkeitä hetkiä esikoisen kanssa pienemmän nukkuessa unia turvallisesti rinnallani. Isompi lapseni täytti juuri 3 vuotta ja hänkin pääsee toki edelleen silloin tällöin liinan tai oman suosikkinsa eli autorepun kyytiin. Nykyään vaan hänen vauhtinsa on niin kova, että omat jalat ovat mieluisampi kulkuväline.

Kantaminen on yksi tärkeä osa vanhemmuuttani. Kantaminen on ollut ilman muuta käytännön ratkaisu ja se onkin helpottanut meidän perheemme arkea lukemattomilla tavoilla. Ennen kaikkea olen kuitenkin onnellinen kaikista niistä hetkistä, joina olen saanut pitää kumpaakin lastani lähelläni. Olen varma, että jokainen sekunti niistä on ollut tärkeä suhteemme kannalta. Uskon siihen, että me kaikki tarvitsemme läheisyyttä ja erityisesti pienille vauvoille läheisyys on fyysinen perustarve.

Olen hyvä esimerkki siitä, etteivät kaikki ole kantoliinan sitomisessa luonnonlahjakkuuksia. Joillekin kantoliinan sitomisen oppiminen voi olla aluksi vaikeaa ja se vaatii harjoittelua. Osaankin arvostaa kantoliinatukihenkilöiden tekemää tärkeää työtä, sillä yksin en varmasti olisi onnistunut. Juuri tästä syystä tahdon itsekin olla mukana jakamassa arvokasta kantamisen taitoa eteenpäin toisille vanhemmille. Olen suorittanut perus- ja jatkokurssin Die Trageschule Dresdenin kantoliinaohjaajakoulutuksesta ja syksyllä olen toivon mukaan sertifioitu kantoliinaohjaaja. Koulutuksessa olen oppinut, että tärkeintä toisten vanhempien opastamisessa on heidän vanhemmuutensa kunnioittaminen ja rauhallinen opastustyyli. Ollakseen kantoliinatukihenkilö ei tarvitse olla mikään sidontaguru - riittää, että osaa opastaa yhdenkin perussidonnan selkeästi ja turvallisesti.

Kantoliinayhdistyksen puheenjohtajana tavoitteeni on edistää kantoliinatukihenkilötoimintaa ja kehittää erilaisia matalan kynnyksen kanavia saada apua kantamisen moninaisiin kysymyksiin. Toivoisin, ettei kenenkään kantamisesta kiinnostuneen vanhemman innostus ainakaan lopahtaisi siihen, että tietoa kantamisesta on vaikeaa löytää. Ennen kaikkea haluaisin saada aikaan yhteistyötä jäsentemme välille, sillä Suomen kantoliinailijoiden keskuudessa on suunnaton määrä osaamista jaettavaksi. Lisäksi haluan tietysti olla mukana järjestämässä mukavaa toimintaa jäsenillemme. Toivottavasti tapaankin  mahdollisimman monta jäsentämme tänä vuonna erilaisten Kantoliinayhdistyksen tapahtumien merkeissä. Suunnitteilla on ainakin liinapiknik kesälle ja syksymmällä liinaleiri tukihenkilöille ja muille aktiivikantajille. 

Oikein hyvää kantoliinailuvuotta kaikille!

T: Anu 

Ps. Otan mielelläni palautetta ja kehitysehdotuksia vastaan!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Uusia tuulia ja suuria suunnitelmia

Hyvää uutta vuotta 2013 Kantoliinayhdistyksestä!

Uusi hallitus käynnisti uuden vuoden kokoustamalla tänään ensimmäistä kertaa. Tunnelma oli välitön ja innostunut – osittain siksi, että kokouksessa oli läsnä hallituksen jäsenten lisäksi myös neljä enemmän tai vähemmän liikkuvaista liinavauvaa.

Uudessa hallituksessa on sekä edelliseltä kaudelta jatkavia että uusia jäseniä. Alkuvuoden aikana esittelemme hallitusta blogissa tarkemmin, kun jokainen hallituksen jäsen pääsee vuorollaan kertomaan omasta kantamisen taipaleestaan ja tulevaisuuden visioistaan.

Visioista puheenollen – niitä uudella hallituksella riitti. Tulevan kauden tavoitteena on edelleen lisätä ergonomisen kantamisen tietoa ja osaamista ympäri maata. Nyt kolmatta toimintavuottaan aloittava Kantoliinayhdistys on nuoresta iästään huolimatta saanut jo hienosti näkyvyyttä, ja edellisten hallitusten tekemän työn pohjalta on hyvä jatkaa eteenpäin.

Jäsenille haluamme tarjota yhä parempia tapoja tehdä yhdistyksen kanssa yhteistyötä, pitää yhteyttä, ja saada tukea ja apua sekä kantamisessa että ergokantamisen ilosanoman levittämisessä. Suurelle yleisölle järjestettävät, kantamiseen rohkaisevat ja perehdyttävät tapahtumat ovat myös edelleen keskeisessä roolissa tulevan kauden aikana. Lisäksi vuoden 2013 aikana pyrimme kehittämään luontevia tapoja tehdä yhteistyötä kantoliina-aktiivien kanssa ympäri Suomen, vaikka hallitustoiminta keskittyykin Etelä-Suomeen. Vuoden keskeisiä perinteisiä tapahtumia ovat kevään Lapsimessut Helsingissä ja syksyn kansainvälinen Kantoliinaviikko ympäri maan.

Nyt onkin teillä, armaat jäsenet, loistava tilaisuus vaikuttaa. Millä tavoin me voisimme olla teille läsnä, tukena ja apuna kantamisessa tai muiden innostamisessa? Mitä sinä kaipaat yhdistykseltä? Kerro kommenteissa tai Facebookissa ja auta meitä tekemään vuodesta 2013 Kantoliinayhdistyksen historian huikein vuosi!