sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Vuoden 2012 kantoliinaviikko mediassa

Tämän vuoden kantoliinaviikon aikana kantaminen näkyi ilahduttavasti myös blogeissa ja perinteisessä mediassa.

Blogeista kantoliinaviikkoon osallistuivat yhdistyksen blogin lisäksi muun muassa Päivänkakkaroita ja vesisadetta ja Verskin valtakunta. Myös kantoliinaviikon videota oli ihasteltu monessa paikassa ympäri internettiä.

Median puolella näkyvimmin kantoliinailua huomioitiin Forssa-lehdessä (tarkennusta ja kuvia tulossa myöhemmin) ja Yle Lahden jutussa ja radiohaastattelussa.

Kantamisen hyvien puolien lisäksi Yle Lahden jutussa mainitaan myös Kantoliinayhdistys ja tukihenkilötoiminta.

"Kantoliinan käyttöö saattaa vaikuttaa alussa hankalalta. Apua sidontoihin voi hakea esimerkiksi Suomen kantoliinayhdistyksestä. 
- Ei tosiaankaan tarvitse yksin niitä asioita kotona pähkäillä. Meillä on ympäri Suomea tukihenkilöitä, jotka neuvovat mielellään vanhempia, ja apu on täysin maksutonta, Jannica Stelander neuvoo."
Iso kiitos ja hatunnosto kaikille teille, jotka levititte kantoliinaviikolla kantamistietoisuutta myös sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa! Jos meiltä jäi joku blogi tai lehtijuttu huomioimatta, laita sähköpostia osoitteeseen tiedottaja at kantoliinayhdistys piste fi ja vinkkaa meille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti